Tekstit

Mitä vuoden aikana oikein on tapahtunut?

Kuva
Moikka! Voi vitsit, viimeisin postaus on suunnilleen vuoden takaa, lukeekohan tätä enää kukaan..? Mutta täällä sitä taas ollaan. Viimeisin vuosi on ollut aika kreisi. Lyhyesti: abivuosi tuli kuin tulikin taputeltua ja lakki saatiin päähän sekä viime syksynä myös ajokortin sain pitkän odotuksen jälkeen taskuun. Ehkäpä avaan enemmän kuitenkin vuoden kohokohtia, mennään kronologisessa järjestyksessä. Viime elo-syyskuu menivät historian yo-kokeeseen valmistautuessa, joka meni sitten todella hyvin, sain parhaimman arvosanan kaikista kirjoitettavista. Luku-urakan lisäksi kävin ahkeraan nämä kaksi kuukautta autokoulussa ajotunneilla. Lokakuun alussa parin päivän päästä 18-v. syntymäpäivästäni oli kylmänä sateisena aamuna ajokoe, joka onneksi meni jännityksestä huolimatta ekalla läpi. Siis naurattaa kun ajotunneilla ei mulla sammunut auto kuin kaksi kertaa, mutta sitten viimeisellä ajotunnilla samana aamuna ennen ajokoetta ilmeisesti jännityksen vuoksi auto sammui puol

Keväästä loppu kesään

Kuva
Moro taas pitkästä aikaa!  Onpas siinä tosiaan kulunut pitkä aika sitten viime blogipostauksen.. Viimeks huhtikuun alussa, whaat mihin tää aika on oikeesti mennyt?? Nyt kun alkaa miettiin niin kyllähän sitä on tullut tosi paljon tehtyä tässä viimeisten neljän kuukauden aikana tehtyä. Huhti- ja toukokuu menivät  koulussa ja nauttiessa siitä oudosta lämpimästä ja kuivasta keväästä/kesän  alusta. Kerrankin odotin sadetta kun kaikki mun istutukset alkoivat kuolla,  enkä enää olisi jaksanut kastella kaikkia, mutta onneksi sitten kesäkuussa  saatiin hieman sateita. Kesäkuussa olin ensimmäisen viikon töissä isosena  päiväriparilla, mikä oli muuten tosi mukava kokemus, oli ihanaa päästä illaksi  omaan rauhaan vaikka rakastankin olla leirilläkin. Katsotaan viitsinkö enää  ensi kesänä mennä isoseksi, toki täysi-ikäisenä saisin palkaan silloin hieman  extraa kuulemma, heh.  Sitten ennen juhannusta oli kaiken näköistä maalausprojektia piharakennuksissa. Vieläkin pitäis

Kuulumiset

Kuva
Moro pitkästä aikaa! Tässä on taas mennyt tovi, kun en ole kirjoittanut tänne mitään. Syynä tähän on koulu.. Tietenkin. Mutta mitä mulle kuuluu? Tässä wanhojen jälkeen on kuitenkin normaalin koulun ohella ehtinyt tapahtua, oli ensimmäiset kirjotukset ja viime viikon olin Lapissa.  Kirjotukset, noh ei tainu mennä kovin hyvin.. Kirjotin maantiedon. Luin siihen mielestäni tarpeeksi, katoin ylen abitreeneistä kymmenen vuoden ajalta niitä kokeita ja mun mielestä ne vaikutti ihan sopivan helpoilta kun niissä oli just tosi kysymyksiä luonnonmaantiedosta ja sitähän mä osaan mielestäni, mutta sitten tämän vuoden ylppärikoe oli mielestäni tosi vaikea, en ymmärtänyt muutamii kysymyksii, jolloin sitten vastaukset oli sen mukaisia... Mutta jopa meidän opettaja sanoi että se oli vaikea, että ehkä se arvostelu ei olisi sitten niin tiukka. Mutta sormet ristissä odotan tuloksia pääsenkö läpi.  Lapin reissulla sitten taas tarkoitan sitä että oltiin viikko Ylläksellä Äkäslompolon puolella

Wanhojen tanssit 2018

Kuva
Tosiaan, meillä oli vanhojen tanssit perjantaina. Päivä alkoi mulla kuudelta, ja varttia vaille kasi oli kampaaja ja jo yhdeksän maissa aloitimme salissa Sukkula Venukseen laululla. Oli kyllä mahtava päivä, vaikkakaan kommelluksiltakaan ei vältytty.. Tanssit sujui melko hyvin, vaikka en edes päässyt kenraaleihin mekkoa testaamaan. Mutta päivätansseissa kampaus vähän alko tekee tippumisen merkkejä, ja eikö sitä sitten kiiruhdettu Pappilassa nautitun todella hyvän aterian jälkeen takaisin kampaajalle xd Hauskaa ja jännittävää. Onneksi kuitenkin kaikki suijui muuten loistavasti, vaikka jännitinkin ihan hirveesti. Iltajuhlassa yleisö selvästi tykkäsi meidän Rock tanssista taputuksista päätellen! Illalla vain tuntui tosi oudolta kävellä, kun ei enää ollut pitkää helmaa jota varoa :D

Onnistuiko joululomasuunnitelmat?

Kuva
Heissan! Joululomat on nyt lomittu ja arkeen aletaan pääsemään tässä kiinni taas pikkuhiljaa. Listasin ennen joulua mun joululomasuunnitelmia ja nyt katotaan kuinka moni onnistui ( täältä pääset lukemaan kyseisen postauksen) : Kävin Jyväkylässä siellä uudessa Sepässä. Ihan kiva paikka, varmasti tulee käytyä monesti. Helsingissä käytiin päiväreissulla kaverien kanssa, se oli kyllä sellanen fiasko koko reissu, mutta ei siitä enempää... Call of Duty WW2 tuli pelattua kyllä todella paljon siihen nähden mitä yleensä pelaan, melki joka päivä ainakin kerran ;) Elokuvia en saanut katsottua ihan niin paljon kuin olisin halunnut, mutta katoin vihdoinkin 13 reasonsin, ja ei se nyt niin hyvä ollut kuin odotin.. Hiihtämässäkin tuli käytyä pari kertaa, mutta säät oli kyllä nyt niin huonot, kun oli ensinnäkin ladut aina tukossa niin eipä sitäs sitten tullut hiihdettyä. Sotaromaanin sain sunnuntaina luettua loppuun ja äikän ja mantsan esseetkin sain aikaseksi.. sitten lopulta :D Ainoo mitä en sa

Uudenvuoden ja vuoden 2018 suunnitelmia

Kuva
Heippa! Mulle onkin ehtinyt tulla jo jos jonkinlaisia juhlia yms suunnitelmia vuodelle 2018. Mutta aloitetaan uudenvuodenaaton suunnitelmista. Perinteinen uusivuosi vietetään näillä näkymin, eli tinaa, ilotulituksia, sauna ja vihta. Ilotulituksista mulla olis toiveissa enemmän patoja kuin edellisinä vuosina meillä on ollut joku pari kappaletta. Joku iso, mutta ei liian kallis olisi kyllä kiva. Ajattelin tehdä koko vuodelle 2018 bucket listin. Täytyypäs alkaa suunnitteleen sitä ennen kuin vuosi vaihtuu :) Ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä päiväreissulle Helsinkiin kaveriporukalla. Odotan innolla sitä ja ennen kaikkea kaverien näkemistä, viimeksi nähtiin yli viikko sitten. En yleensä ole kaivannut kavereitani niin paljon kuin tänä lomalla, ei edes kesälomalla nähty kuin muutaman kerran. Sitten helmikuussa on tiedossa wanhojen tanssit ja niitäkin ootan innolla, koska mekkoni on aivan ihana vaikka itse sanonkin ;) Ja tykkään tanssia! Niistä kuukauden kuluttua maaliskuun puolessa väli

24. Rauhallista joulua

Kuva
Heippa, onpas ollut harvinaisen kiireinen aatto. Jotenkin en ole pysynyt tänään ajan mukana kun tää päivä meni niin nopeesti.. Mutta mummon kuusi on koristeltu, lahjat jaettu ja saatu, haudoilla käyty, syöty ja saunottu, että kyllä tässä jo nukkumaan kelpaa kohta päästä, heräsinhän mä jo tänään ennen seittemää :D Hyvää Joulua! Merry Christmas! God Jul! Joyeux Noël! Feliz Navidad!  Häid jõule! С Рождеством Христовым! Buon Natale! Gleðileg jól! Rauhaisaa joulua kaikille❤️